Tartuin vihdoin kirjaston kirjojen innostamana keittiönpöytäprojektiin. Apunani hääräili kolme koulupoikaa, sekä pikkuneitimme. Moukaroimme, raastimme ja hioimme pöydän pintaa porukalla. Aseina meillä oli karkeaa hiekkapaperia, haarukoita, vasara, keittiöraastin, sekä keittiöveitsi! Hyvin naiselliset työkalut olin siis haalinut kasaan. Lapset auttoivat innokkaasti, ja jo aiemmin alkamani pöytälevyn vanhennusoperaatio saatiin nopeasti valmiiksi. Puolitekoista pöytää olen tähän asti piilotellut lankkupöytää muistuttavan, tukevan vahakankaan alla (vahakangas täältä). Jalat olin hionut jo aiemmin isännän kanssa odottamaan maalia. Ne olivat epätasaisina oikein sopivat lankkuvahakankaan kanssa. Rakenteeltaan pöytä on julmetun tukeva! Olisi ollut todella sääli jättää se ominaisuus hyödyntämättä tunkkaisen ulkomuodon takia.
Saatuamme pöytälevyn hellän pahoinpitelyn valmiiksi, lähtivät koulupojat ulos, ja me naiset tartuimme imuriin ja pölyrättiin. Lopulta pääsin töpöttämään pienehköllä pensselillä valkoista maalia pöydän pintaan, sekä välillä epämääräisesti sutien. Sitten pyyhkäisin puolihuolimattomasti märällä pölyrätillä maalia pois. lisäsin ja taas pyyhin. Tällä kertaa kuivalla talouspaperilla. Lopputulos oli niin huikea, että tuskin maltoin odottaa maalin kuivumista, kun jo innokkaasti katoin pöydän odottamaan uunimakkaraa, unipottuja, sekä myöhemmin vielä pannukakkua!
Vahakankaan alta paljastui vihdoin helmi pöydäksi!
(16.3.2014)
(16.3.2014)
Tästä lähdettiin liikkeelle.
Vähän raastimella, pikkuisen haarukalla, hippu santapaperilla...
Maalin ja pyyhkimisen jälkeen!
Tukeva, mutta tunkkainen.
Vaalea ja valoisa :)
Veitsellä vuollut kolot reunoissa siellä täällä luo lisää särmää.
Pöytälevystä löytyy nyt mielenkiintoisia ja upeita pintoja.
Ja kattamaanhan se heti kutsui!
Seuraavaa projektia suunnitellessa...
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)