Jääkaappi ilmoitustauluna.

Päätinpä sitten tuunata tylsän  jääkaapin kyljen, joka toimii meidän talossamme tehokkaana ilmoitustauluna. Jääkaappi seisoo kompleksissa, jonka takana on vaatenaulakko, sekä alla kenkien säilytystila.
Ostin liitutaulumuovia, ja leikkasin siitä kaupungin. Kaupungista meille tutun tekee Näsinneula. Sain näin pienen palan nuoruuttani kotiimme samalla.
Liitutaulumuovia hakiessani silmiin osui samalla metallikorit, joissa tuntui olevan vahvat magneetit. Kotona korit osoittautuivat juuri sopiviksi säilytyspaikaksi kaukosäätimelle, sekä liiduille. Mukaan tarttui myös magneettipuhekuplia elävöittämään kaupunkia.

Hihhii, tämä oli taas yksi vekkuli pikku tuunaus lapsikotiin. Nyt on hyvä ilmoitella, missä kukakin menee, tai jättää pieniä rakkausviestejä. Ilmoitustaulun alapuolella seisoo laturipisteenä "hiljainen palvelija", joka sekin odottaa tuunausta lapsuudesta tutumpaan, mustavalkoiseen muotoonsa. Miehen löytö viime kesältä, Loviisan Laivasillan markkinoilta.

Tässä tylsä ilme ennen tuunausta.

Illemmalla arvonkin sitten edellisen postauksen lippuviirinauhan.

Pikku vanerilaatikoiden uusi elämä.

Löysin nuorena hyllyn autotallista. Ensimmäisestä OMASTA talosta. Se oli sellainen käkikellotalo, jonka pihassa oli tiilinen autotalli. Autotallin seinällä oli ajan rasvalla patinoima, sininen lokerikko, joka oli mielestäni äärettömän kaunis. Talon edellisen omistajan rouvan isän tekemä, kuulemma. Eivät tarvinneet sitä enää. Minä ihastuin tuohon hyllyyn yli kaiken! Otin sen sisälle, putsasin liasta. Rasvan ja pölyn alta paljastui juuri niin herttainen hylly, kuin sen olin kuvitellutkin olevan.
Tuunasin hyllyn sinisellä ja valkoisella maalilla vanhahkoa ulkomuotoa jäljitteleväksi, ja sellainen se on saanut olla jo pari vuosikymmentä.

Tällä hetkellä tuo rakas hylly on tyttömme huoneessa aarrekätkönä. Näppärä nikkarimme halusi, ja sai, nakutella siihen harjakaton panelista. Palvelihan hylly hetken rakkaan Välkky-lelun kotinakin. Tällä hetkellä talossa asutaan vain vinttihuoneessa, muuten se toimittaa tosiaankin Tärkeiden Aarteiden tyyssijaa.

Hyllykössä on koitettu jos jonkinmoisia säilytysratkaisuja pikkutavaroille, mutta eilen mieleeni tuli yht´äkkiä eräs vanerilokerikkomme, jonka laatikot lojuvat vintin kätköissä ihan jouten. Nehän olisivat juuri omiaan hyllyyn! Ja eipä muuta, kuin aamulla vintin aarreaittaa koluamaan. Ja sieltähän ne lopulta löytyivät muovikassista sikin sokin, kuusi somaa, pikkuista vanerilaatikkoa.

Sitten vain Erikeepperiä, sakset, vahakangasta ja mustekynä ulottuville, ja laatikoita verhoilemaan. Kivan yksinkertaista puuhaa, ja lopputuloksesta tuli vekkuli. Tyttökin tykkäsi kovasti. Pienet laatikot on helppo ottaa hyllystä pois, ja sujauttaa takaisin. Ei tarvitse enää pujotella pidempiä koreja välipienojen takaa esiin. Nyt sujuu järjestely suit sait. Ja äkkiä ne laatikot niillä aarteillä täyttyivätkin!

Tältä se hylly siis virityksineen näytti. Tässä kun ei ole ehtinyt kesän lopun jälkeen tekemään oikein mitään tuon lastenhuoneen suuntaan, kuin vaan pitämään järjestystä edes jotenkin välillä yllä.
Sekametelisoppa, värikäs sellainen:

Ja tässä ne vintiltä löytyneet vanerilaatikot.

Ja lopputulos miellytti sekä äitiä, että tyttöä!

Sanomalehtitapetti.

Tuossa aiemmin vilautin kuvia, missä oli tilan vanhan pirtin sanomalehtiseinä tuvassa. Ja koska nuo vanhat sanomalehdet ovat sydäntäni lähellä monestakin syystä, niin samalla tekniikalla tein seinäpinnan myös vanhan pirtin vintissä olevaan kissahoitolan seinään. Sekä minikotimme tupakeittiön seinälle myös.
Ja ihme kyllä, ei kyllästytä yhtään! Tuntuu, että joka päivä huomaa seinällä jotain uutta luettavaa tai tutkittavaa. Samoin vanhoissa lehdissä tehostevärinä käytetty punainen sopii mielestäni lehtien tunnelmaan mainiosti. Ja samalla väri nappaa sisustuksessa muutenkin piristystä tuovan punaisen värin mukaansa. Ihan kuin  kuuluisivat yhteen, eri vuosikymmenet. Jopa eri vuosisadat ja -tuhannet!

Mutta itse sanomalehtitapetista. Sen tekeminen on mielestäni niin leppoisaa ja hauskaa puuhaa, että tapetoisin mielelläni vaikka lisääkin. Hymy huulilla on kiva lukea vanhoja mainoksia ja ilmoituksia. Vanhan lehden tuoksu sivujen vettyessä tapettiliisteristä, on sekin omiaan luomaan kiireetöntä tunnelmaa seinän edetessä. Kiitollinen ja uniikki tapetti. Ja aina voi päälle lätkäistä uutta, jos mieli tekee. Sekä ujuttaa muistoja mukaan; itselläni nuorimmaisen lapsen syntymäilmoitus veljien ja itse käärön kuvalla varustettuna. Siellä se on tallessa, sulassa sovussa vanhojen juttujen joukossa.

Vanhoja lehtiä tulee ostettua usein, kun kohdalle osuu. Käytän niitä myös kaikenlaiseen askarteluun, joten niitä ei ole ikinä liikaa. Ja toki osa jää ihan vain olemaan. Muistona menneestä ajasta, jolloin itse ei ollut vielä edes olemassa.

Minikodin tuvan päätyseinä juuri asetuttuamme taloksi.

Nyttemmin seinä on päässyt kerrossängyn takaa pois, mutta saanut kannettavakseen kaikkea muuta vanhaa, sekä uutta ja tarpeellista.

Ja sitten sitä kissahoitolan seinää muutaman kuvan verran. Tämä on erityisen rakas.

Keittiön pöydän uusittu ilme.

Tartuin vihdoin kirjaston kirjojen innostamana keittiönpöytäprojektiin. Apunani hääräili kolme koulupoikaa, sekä pikkuneitimme. Moukaroimme, raastimme ja hioimme pöydän pintaa porukalla. Aseina meillä oli karkeaa hiekkapaperia, haarukoita, vasara, keittiöraastin, sekä keittiöveitsi! Hyvin naiselliset työkalut olin siis haalinut kasaan. Lapset auttoivat innokkaasti, ja jo aiemmin alkamani pöytälevyn vanhennusoperaatio saatiin nopeasti valmiiksi. Puolitekoista pöytää olen tähän asti piilotellut lankkupöytää muistuttavan, tukevan vahakankaan alla (vahakangas täältä). Jalat olin hionut jo aiemmin isännän kanssa odottamaan maalia. Ne olivat epätasaisina oikein sopivat lankkuvahakankaan kanssa. Rakenteeltaan pöytä on julmetun tukeva! Olisi ollut todella sääli jättää se ominaisuus hyödyntämättä tunkkaisen ulkomuodon takia.

Saatuamme pöytälevyn hellän pahoinpitelyn valmiiksi, lähtivät koulupojat ulos, ja me naiset tartuimme imuriin ja pölyrättiin. Lopulta pääsin töpöttämään pienehköllä pensselillä valkoista maalia pöydän pintaan, sekä välillä epämääräisesti sutien. Sitten pyyhkäisin puolihuolimattomasti märällä pölyrätillä maalia pois. lisäsin ja taas pyyhin. Tällä kertaa kuivalla talouspaperilla. Lopputulos oli niin huikea, että tuskin maltoin odottaa maalin kuivumista, kun jo innokkaasti katoin pöydän odottamaan uunimakkaraa, unipottuja, sekä myöhemmin vielä pannukakkua!

Vahakankaan alta paljastui vihdoin helmi pöydäksi!
(16.3.2014)

Tästä lähdettiin liikkeelle.

Vähän raastimella, pikkuisen haarukalla, hippu santapaperilla...

Maalin ja pyyhkimisen jälkeen!

Tukeva, mutta tunkkainen.

Vaalea ja valoisa :)

Veitsellä vuollut kolot reunoissa siellä täällä luo lisää särmää.

Pöytälevystä löytyy nyt mielenkiintoisia ja upeita pintoja.

Ja kattamaanhan se heti kutsui!

Seuraavaa projektia suunnitellessa...