Tupakeittiö. Tai paremminkin olokeittiö!

Sellainen löytyy meiltä. Tupakeittiö, mutta nykynimityksenä tuo olokeittiö kai paremmin tätä meidän tilaamme kuvastaa.Tilaa, jossa kokataan, syödään, katsellaan netflixiä, surffataan netissä, piirrellään, ja jopa nukutaan! Meidän mini-ihmeemme on todellinen tehoneliö.

Mustavalkoisuus on vallannut mökin emännän sydämen selkeydellään.

Viimeisimpänä muokkauksena jenkkijääkaappi asettui kahden toiminnon väliin "tilanjakajaksi".

 

Olokeittiön vasempaan takakulmaan jää kiva, oma tila nettipelituokioon, sekä piirustushetkiin. Kaikki tarvittava löytyy käden ulottuvilta.

Keittiökulmauksessakin häärätessä on koko elämä lapsineen aivan kuiskauksen päässä. Meillä elellään mukavasti ripirinnan.

Tehoneliöissä asuessamme on tullut huomattua, että olemme usein kaikki lähellä toisiamme, vaikka tilaa väistääkin löytyisi. Ehkä meistä on tullut vain niin tiivis poppoo ajan saatossa. Ehdottomasti kotoisimmaksi, ja rakkaimmaksi asumismuodoksi on tämä "mökkielämämme" osoittautunut.

Lämpöistä syksyä kaikille toivotellen. 

 

Rapsakkaa huomenta.

Keli on rapea, samoin salaatti leivän päällä.
Hidas sunnuntaiaamu muksujen kanssa makoillen, tosin miehen ollessa jo aamuvarhaisesta asti maailmalla hommissa. Vaan juuri tuo kotiutui, ja kohta singahdetaan eläinten luo huomenia toivottelemaan.

Eilen oli päivällispöydässä tarjolla maan mainiota, tummaa luomubasmatiriisiä, sekä kanakastiketta. Kastikkeessa oli kanan lisäksi kesäkurpitsaa, porkkanaa pikkutikkuina, herkkusieniä, kookosmaitoa, inkivääriä ja muita mausteita. Kaikki tuoreina, tosin kookosmaito peltipurkista. Resepti omasta päästä, ja vei kyllä kielen mennessään! Tupa tuoksui herkulliselle vielä illallakin.
Tänään leikkuulaudalle eksyi heti aamusta läjä kasviksia: perunaa, bataattia, porkkanaa, lanttua, kesäkurpitsaa, tomaattia, sekä sipulia. Seurakseen ne saivat uunipataan mausteiden lisäksi possun ja naudan lihaa, sekä tietenkin vettä.

Aamu käyntiin.

Kanaa ja kasviksia, sekä basmatiriisiä porisemassa...

Tänään vuorossa lihapataa.

Ja sitten mies tuumasi työpöydän ohi mennessään, että onkos tyttö jo maalaillut vesiväreillä tänään?
Juu, ei ole. Se on mun vitamiinipaukku vaan mukissa! 

Arkiruokaa auringossa.

Meillä tehdään melkein kaikki ruoka raaka-aineista alkaen.
Kotoa saadaan liha, munat ja maitoa. Ja kesällä tietysti muutakin puutarhan satoa. Kaupasta ostoskoriin valikoituu pääasiassa lisäaineettomia ja luomutuotteita.
Meidän koko porukka tykkää yksinkertaisesta, ja konstailettomasta kotiruoasta. Vielä jokusia vuosia sitten oli tapa, että perunaa, riisiä tai pastaa löytyy aterialla. Nykyisin niiden tilalle ovat löytäneet monenmoiset kasvikset. Tämän aamupäivän ruoka-annos on oiva esimerkki siitä, miten yksinkertainen on parasta! Possunpihvejä uunista, voissa paistettua ja siirapilla maustettua kaalia, herneitä, maissia, keitettyjä porkkanoita, sekä kermaviiliä. Vot! Hivelee makuhermoja ja häviää lautaselta nopeasti.

Kukkasenkin sain. Suloisen narsissin mieheltäni.
Aurinkoinen päivä kääntyy hiljalleen alkuiltaa kohti, mitähän sitä päivälliseksi keksisi. Mentäisiinköhän ihan nakeilla vaan. On muuten meidän nurkilla harvassa kaupassa lisäaineettomia nakkeja, makkaroita, sekä leikkeleitä hyllyissä. Mutta onneksi Porvoosta löytyy. Ja silloin, kun niitä ei jääkaapissa ole, niin niitä ei tarvita. Silloin aina odotellaan seuraavaa reissua isolle kirkolle. Pysyy tuo makkaran ja leikkeleidenkin kulutus näin vähempänä. Itse kun vannon kotitekoisen ja lisäaineettoman nimeen niin pitkälle, kun vaan vaivattomasti onnistuu.

Viisi vuotias tyttömme nuiji possunpihvit, ja äiti maustoi sekä pihvit, että paistaessa kaalin.

Maittavaa ja miltei yhtä aurinkoista, mitä keli ulkona.

Kalenteri käy etuaikaa ja taka-aikaa. Miten lie noin seonnutkin! Ei liene mikään osioista kohdillaan, säätäjä ollut selvästi umpiunessa tänä aamuna...

Piparimuottimania.

Voi tätä ilon ja onnen päivää! Uusia piparimuottimalleja kasapäin!
Itselläni löytyy keittiön kätköistä valtaisa läjä muotteja. Kaikki on saanut alkunsa, yllättäin, lapsuuteni muoteista, jotka itselleni sain. Ne olivat perinteiset ukko & akka, possu, tähti, pipari ja puolikuu. Niillä muistan äitini ja siskoni kanssa joulupipareita tehneen monet kerrat.
Näistä on sittemmin kokoelma karttunut eläinten kautta moniin suloisiin kuvioihin. Löytyy autoa, junaa, mekkoa, sydäntä, puhekuplaa ja niin edespäin. Nyt osui silmiini vaikka mitä ihanaa! Viidakon väkeä, prinsessoja, ompelusievää, rotukoiria. Lista jatkuisi ja jatkuisi. Luulen vain, että tällä erää pitäydyn, vaikka kuinka inspiroisi. Toisaalta voisi kyllä kerätä loput maatilan eläimet, mitä vielä puuttuu, niin saisi vaikka seuraavan talven pikkujouluissa tarjota vieraille eläinpipareita!

Mutta kyllä ovat ihania kaikki.

Wuh wuh!

Arabian Annukka.

Makoilin tuossa useamman päivän tupakeittiön nurkassa flunssaisena, ja katselin keittiön hyllyillä olevia astioita. Erityisen rakkaaksi ovat tulleet nämä Arabian Annukka-astiat, joita meillä oli jo kotona lapsuudessani. Näiltä syötiin arkena perheaterioita, ja edelleen ovat samassa käytössä meilläkin. Sain aikoinaan äidiltäni loput astiastosta, joita lapuudestani oli jäljellä, ja itse lapsia saatuani innostuin keräilemään niitä lisää. Halusin tarjota omillekin lapsilleni ruokaa ihan joka päivä näiltä iloisilta, ja ajattomilta astioilta. Mielestäni ne ovat näin juuri oikeassa käytössä, ei kaapissa pölyttymässä.

Malli on Kaj Franckin 50-luvun alussa suunnittelema, ja kaunis koriste taasen Hilkka-Liisa Aholan käsialaa. Tuotannossa Annukat olivat 60-luvun puolivälin jälkeen, ja jostain olen lukenut, että näitä astiastoja olisi valmistettu 1000 kappaletta kumpaakin, sinistä ja keltaista.

Astioiden malli on kuin Teema-astioista, mutta tuo iloinen kuvio tekee niistä raikkaan retromaiset. Suurimman osan astioista olen löytänyt mieheni avustuksella kirpputoreilta ja netistä, mutta jokusia kappaleita olen saanut myös ystäviltäni. Jokainen astia on erityisen rakas, ja mikäli arjen käytössä koloonnutaan liikaa, niin sen jälkeen arvokas astia saa siirtyä koristeeksi. 

Nämä kauniit astiat tuntuvat kestävän vuosikymmenestä toiseen, ja mallikaan ei tunnu vanhenevan.
Olen niihin täysin rakastunut! 

Kasaan olen saanut:

-isot ruokalautaset 15kpl

-pienet lautaset 8kpl

-soppalautaset 12kpl

-kulho 3kpl

-kannu 1kpl

-iso neliövati 1kpl

-pieni neliövati 2kpl

Ihan mukavasti jo! 

Ja lisääkin saa tarjota, olen aina innokas ostamaan näitä lisää.

 

Valoa tupaan!

Kyllä se niin on, että tammikuu kun alkaa olla lopuillaan, niin kevät tuntuu kurkkivan jo kulman takaa. Samalla sitä alkaa pimeiden iltojen, sekä joulun menneen tunnelman vastapainoksi kaipaamaan valoa ja raikkautta. Päätinpä sitten pyöräyttää tupamme vuodesohvan ympäri. Ja tuota tilaa kun ei tuvassa juurikaan ole, niin sehän tiesi sitä, että työtasosta piti nipistää pätkä pois..

Sittenpä vaan mittailemaan, ja levyä lyhemmäksi. Mielessäni jännitin, että tuleeko miten sumppu jono päätyseinälle, kun rivissä on työtaso, hella ja sohva. Ja tulihan siitä! Ei miellyttänyt silmää sitten oikein millään, mutta päätin kuitenkin jättää jonon olemaan. Edes pariakymmentä senttiä hellan ja sohvan välissä olisi kovasti kaivattu, mutta ei nyt auta. Tyydyn tähän, sillä tällä tavalla saimme hirmuisesti lisää happea lattiatilaan, pyöreän pöydän ympärille.

Samalla siivosin vaihtelun virkistämiseksi opetustaulut seiniltä lattialle, ja valkoiseksi jätettyyn sivuseinään sommittelin neljästä taulusta rykelmän, joka toimii yhtenä isona tauluna. Täysin vastakkainen tunnelma, mitä pikkujoulun aikaan. Syksyllä ja talvella sellainen kotoisa pesämäisyys on mielestäni ihanaa, mutta valon  lisääntyessä tuuletus on paikallaan.

Lisäsinpä vielä sanomalehtiseinälle kaitaliinan seinävaatteeksi, joka on mielestäni juuri sopiva ompelijan tupaan. Hämää samalla huonettakin korkeammaksi.

Tupakeittiö pikkujouluasussaan,

ja alla kevättä odotellessa.

Vuodesohva sivuseinällä opetustaulujen ympäröimänä, 

alla odotellaan kevättä tänään.

Tämä senttimitta on veikeä, ja ei uskoisi, miten toi korkeutta tupaan livenä!

Kevättuuletus raikasti. Ja ryhdisti.

Mustavalkoista palloa.

Vihdoin se tuli!
Vahakangas pyöreään pöytäämme, entisen punavalkoisen kukkavahakankaan tilalle. Edellinen kangas kun päätyi reunoistaan jo käpertyneenä lihanleikkuuhommiin, leikkuulautojen alustaksi.

Tämä uuden vahakankaan löysin Ompelun ihanuudesta.  *klik*
Selasin netissä monta paikkaa, sillä halusin juuri tietyn kokoisia, valkoisia palloja mustalla pohjalla. Ainoa asia, minkä olisin toivonut olevan toisin, oli kankaan pinta. Tämä uusi kangas on entiseen verrattuna hiukan kiiltävämpää, mutta eiköhän kuvion selkeys korvaa tämän seikan moninkertaisesti!
Vahakankaan pallot ovat kooltaan 2,2 cm. Juuri sitä kokoa, jota olin etsinytkin.

Hetken mietin, että jätänkö tällä kertaa kankaan roikkumaan reunojen yli liinamaisesti, mutta edelleen tuo retromaisuus pöytälevyn kokoisen kankaan ansiosta vei voiton. Tykkään niin kovasti tästä lapsuudenkodistani olevasta retropöydästä kulumineen, että en ilkeä peittää sen rosoisuuttaa juuri laisinkaan. Mukava kattaa omillekin muksuille välipalat ja ruuat saman pöydän ääreen, missä itsekin on pienenä perheaterioita nauttinut. Ja vieläpä samoilta tuoleilta ja osittain samoilta lautasiltakin!
Tätä se keski-ikä vissiin teettää.

Pitsiliinan heitin kokeeksi tänään vahakankaan päälle. Innostuin ajatuksesta, että mitäpä jos pyytäisi jotakuta virkkaamaan siihen hassusti pääkallon muotoisen liinan! Voisi olla veikeä.

Illan hämyssä eilen liinaa testailin ja leikkelin.

Ompelun ihanuus toimitti liinan virheettömänä, ja suorana. Suositteluni.

Keittiövälineitä.

Itse tykkään, hommassa kuin hommassa, että välineet ovat toimivia.
Silloin sujuu hommatkin joutuisasti. Oli sitten kyse timpuroinnista, eläinten hoidosta, käsitöistä, tai vaikka keittiössä hääräilystä. Paremmin menee, kun välineet ovat juuri sellaisia, joilla itsellä on mukava tehdä ja sopivat juuri siihen omaan käteen.

Huomasin tämän taas, kun paloittelimme lihoja kesäsonneista; isäntä tykkäsi paloitella uusilla lihaveitsillään, mutta omaan käteen ne tutut ja turvalliset keittiöveitset olivat parhaat. Uusista tuli jopa rakko käteeni! Niin naisellista.
Keittiössä häärätessä omaan käteeni ovat parhaita puiset ja tukevat kauhat, kapustat ja lastat. Ne hakeutuvat käteeni joka kerta, kun ruokaa laitan. Sitten, kun täytyy tehdä jotain erityistä välinettä vaativaa touhua, niin kelpaa mikä vaan toimiva ratkaisu. Mutta perushommissa wanhassa vara parempi!

Pannulappuja on tullut tähän ikään pyöriteltyä jos jonkin sortin kinnasta ja lappua, mutta vihdoin löytyi The Pannulaput!
Yksinkertaiset ja kauniit, eikä pala kädet. Ne on neulottu jostakin paksusta langasta, ja näin ollen ovat joustavat, mutta silti hyvin tukevat. Löysin ne vanhan Porvoon käsityöläisten putiikista, ja olen ollut tyytyväisempi kuin koskaan. Ehkä hommaan vielä toisenkin parin varastoon. Kun kerta vihdoin pysyy laput käsissä, ja ovat vielä kauniit katsellakin.

Kapustat asuvat vanhassa maitokannussa hellan vieressä. Ihan siinä käden ulottuvilla...

Ja sitten ne keittiön pienimmät tarvikkeet, tuiki tarpeelliset kattilavahdit! Itselläni ne ovat kaksi vanerikettua, jotka olen hommannut kesäputiikista Strömforsin ruukilta, putiikista nimeltään Axel & Ida. Kattilavahti on kyllä mainio keksintö. Ei kiehu enää perunavesikään yli, kun ei kansi kolahda kiinni. Niin mainiot ovat nämä kattilaketut.

Kyllä se keittiö on vaan kodin sydän <3