Lauantai-illan huumaa, joku teistä saa iloisen Peikkorinne-lippuviirin!

Pian vien valmiit lippuviirinauhat putiikille, mutta päätinpä, että laitan yhden matkaan maailmalle!

Eli, suoritan arvonnan huomenna sunnuntaina 22.pvä kaikkien niiden kesken, jotka ovat kirjoittaneet kommenttikenttään suosikkinauhansa nimen. Vaihtoehdot ovat; pinkki viiri, possuviiri tai maatuskaviiri. Onnettaren suosikki saa sitten mieleisensä viirinauhan postissa kotiinsa. Kyselen lähetysosoitteen sitten arvonnan jälkeen tarkemmin. Peikkorinteen lippuviirinauhat ovat huolellisesti ommeltu ja silitetty, pituutta reilu 2m (n.220cm)

Nyt siis vain kommentoimaan suosikkiviirin nimi, ja iloinen viiri saattaa pian heilua lastenhuoneessasi, leikkimökissä tai vaikkapa kesäterassilla. 

Vaihtoehdot kuvana alla. Ylhäältä alas pinkki, possu tai maatuska:

Onnea ja iloa arvontaan osallistuville, ja mikä jottei samaa voi toivoa ihan kaikille muillekin!
(Huom: kuvan kärpässienikangas on toisella puolen oikein päin.)
Viirin postitan ensi viikolla.

Valkoista.

Kun koko kodissa vallitsee välillä kaaos, sekametelisoppa, niin silloin on ihanan virkistävää vetäytyä edes hetkeksi nauttimaan aikuisten omaan, valkoiseen huoneeseen. Huoneeseen, joka muotoutui juuri tämän takia joku aika sitten. Levähdyspaikka meille aikuisille, lapsiperheen hulinan ja ikuisen sekasorron keskellä.
Ja se toimii! Ei leluja, ei kaaosta, värimaailma niukka, joten hengittäminenkin tuntuu helpommalle. Vaaleus ja avaruus, muuta ei tarvita, ja jo taas jaksaa sekamelskan keskellä komiasti hetken huilaamisen jälkeen! Emännän lisäksi huonetta osaa arvostaa myös isäntä. Harmoninen olo (tai ainakin ajatus siitä) lienee tarttunut tehokkaasti myös häneen. Tieto siitä, että nyt on oma soppi kotonakin jonne vetäytyä tarvitessa.

Valkea pikkukeidas. (12.11.2014)

Arkena on ihana varastaa yhteisiä pikku hetkiä.
Aikuisten kesken.

Maatuskamammat.

30.1.2014

Olen saanut mieheltäni lahjaksi ihanat maatuskat. Ne ovat sellaiset perinteiset, ja jo mukavasti ajan patinoimat, sekä väriltään hiukan haalistuneet. Herttaiset ilmeet omistavat maatuskat. Mammoja on yhdeksän. Pienin, eli se, joka ei enää aukea ja kätke ketään sisäänsä, on ajan saatossa hukkunut. Mies on luvannut tehdä joskus uuden pikkuisen.

Joulun ajan maatuskat seisoivat hiljaa paikoillaan kaapin päällä, mutta vuoden vaihtuessa niiden on taas aika päästä tuulettumaan ja valoon. Tänään ne sitten palasivat omalle paikalleen, näyteikkunalle riviin seisomaan. Siinä ne seisovat niin, että joka toinen katsoo ulos, ja joka toinen sisälle. Osa laskee siis liikennettä, ja osa vahtii talon väkeä. Hiljaiset ja ystävälliset tarkkailijat.

Näitä järjestelevät ja kasaavat mielellään lapsetkin!

Joulu meni jo.

10.1.2014

Ja kuinka olikaan joulukuusi niin kaunis, että luulin sen olevan meillä ainakin kesään asti!
Mutta niin vain loppiaisen aikaan alkoi koristeet ahdistamaan, että oli tullut aika purkaa Joulu pois.
Kuusi ei vielä edes neulasiaan varistellut, mutta päätimme sen silti ulos kantaa. Ja hyvään jatkotarkoitukseenhan ne kuuset meillä menevätkin; vuohille kuorittavaksi, sekä lampaille ja hevosille kaluttavaksi. Hetken oli haikea olo, pidämmehän kaikki Joulusta niin kovasti, mutta tumma lumeton maa edesauttoi vauhdikasta joulusta luopumista.

Vaan sen jälkeen, kun kaikki tontut, pukit ja olkikoristeet oli laatikoihinsa pakattu, nurkat tomutettu, ja koti palannut arkiasuunsa, niin kyllä näytti siistille ja valoisalle! Ei yhtään liikaa mitään missään.
Jos ei lasketa lastenhuoneen lelupaljoutta. Sitä hallittua kaaosta.
Joululahjaksi saamani satumainen tuikkupallo sai asettua sängyn jalkopäässä sijaitsevan lapsuudenkodistani olevan kaapin päälle, ja sisälleen se sai pattereilla toimivan valosarjan. Tämä sen vuoksi, että pallo on mahtavan näköinen pimeään aikaan, ja sitä on kiva katsella nukkumaan mennessä, ilman huolta siitä, että sisällä palaisi kynttilä, joka olisi noustava sitten sammuttamaan. Nyt voi vain tuijottaa pallon kauneutta, ja vaipua prinsessauniin...

Levottomat huonekalut.

2014.

Meillä nuo huonekalut tuppaavat vaihtamaan paikkaa tämän tuosta.
Ainakin joissain tiloissa. Tai siis jokaisessa tilassa vuorotellen.
No, on siinä ainakin se hyvä puoli, että eipä ehdi ihan hirveitä määriä villakoiria nurkkiin kertymään, kun raskaatkin huonekalut välillä siirtää, ja takaansa tomuttaa samalla oikein kunnolla!

Niin, tarkoitukseni oli vaihtaa ompelimon ja nukahtamon paikkaa, mutta ääneen sen lausuessani, kuulin heti innokasta pikkuväen kiljuntaa, että hekin haluavat huonejaot uusiksi. Ilmoitin heti, että huoneita on edelleenkin jaossa vain kaksi. Naperoita niihin kolme.
Tätä ennen asuivat koulupojat yhdessä isompaa huonetta, ja pikkuprinsessa yksin pienempää.

Uusi asukkaiden jako meni äkkiä, ja hyvässä yhteisymmärryksessä niin, että isoin sai oman pienemmän huoneen, ja nuorempi koululainen halusi auliisti jakaa isomman huoneen pikkuneidin kanssa. Saa nähdä miten sujuu, mutta ainakin on nyt porukan rauhallisin ja miettiväisin omassa valtakunnassaan, ja elohiiret voivat hulista kimpassa. Toivottavasti toimii näin.

Lastenhuoneet jaettuani ja kalustettuani uusiksi (siitä myöhemmin) kävin makuutilamme ja ompelunurkkauksen kimppuun. Olimme siirtäneet syksyllä nimittäin sänkymme entiseen kassaholviin, ja olin valloittanut näyteikkunan edessä olevan aulatilan ompeluksilleni. Mutta, nyt kun ommella saa miltei työkseen, niin tila näytti alvariinsa suttuiselle, ja kassaholvi täyttyi valmiista tunikoista, sekä muusta romusta. Siellä ei ollut enää nautinto huilata.

Muutoksen jälkeen kellistymme taas iltaisin näyteikkunan ääreen (asumme siis vesivahinkoevakossa vanhaa maalaispankkia), ja kassaholviin muotoutui toimiva ja kaiken sisäänsä kätkevä ompelimo emännälle. Ompelimo, jonka oven saa näppärästi kiinni, kun ompeluinspiraatio on ohitse.

Kuvia näyteikkunan ääressä olevasta valkoisesta rauhoittumispaikasta, jossa verhojen virkaa tekevät kaksi rakasta morsiuspukua.

Ensimmäistä yötä odotellessa...

Nalleja, tonttuja, lapsekasta mieltä.

Niistä on Joulumieli tehty.