perjantai 17. maaliskuuta 2017

Raita raikastaa.

Nyt on raitaa ihan urakalla!
Vihdosta viimein sain ompelukärpäsen puremaan oikein kunnolla, ja sain aikaiseksi tehdä tyynynsäilytystyynyt Ikean sohvaan. Ikean oma, Sofia-kangas on tukevaa, ja juuri sopivaa sisustusompeluksiin. Tein siis kaksi selkänojatyynyä kooltaan noin 50cm x 70cm. Sisälleen ne vetävät unityynymme, sekä muutaman koristetyynyn täytteeksi. Laitoin ommellessa samasta kankaasta valmistamani solmiamisnauhat yläreunaan, joiden avulla tyynyt pysyvät rautasohvan selkänojassa pystyasennossa. Sopivat vetoketjut kun puuttuivat inspiraation isikiessä, niin ratkaisin asian tekemällä tyynyjen päihin tyynyliinamaiset pussit, jotka sitovat sisätyynyt hyvin paikoilleen.

Raikasta tuli, sekä kiva jatkumo maton raitoihin. Tuntuu tuo mustavalkoisuus ja selkeys olevan itselle se tämän kevään sisustusjuttu. Tai oikeammin se on hiipannut tykömme koko alkuvuoden. Kaikki lähti kauan haaveilemastani raitamatosta, jonka mieheni lopulta bongasi joko Torista tai Huutonetistä.

Samasta Sofia-kankaasta tuli huitaistua myös käsienpesualtaalle uusi kevätmekko. Itseäni kun ei miellytä ajatus allaskaapista ollenkaan, kun vanhasta lopulta eroon pääsin.



Tässä rautasohva tyynyineen, ja alla sitten selkänojatyynyineen.


Selkänojatyyny täytetään päästä, ja kiinnitetään solmiamisnauhoilla.


Sofia-kangas on mahtavan raikasta! Ikeassa sitä oli mustan lisäksi punaisena, vihreänä ja raikkaan keltaisena.






torstai 16. maaliskuuta 2017

Pystyviikkaus.

Päätinpä minäkin vihdoin kokeilla tuota pystyviikkausta, että miten mahtanee toimia. Ja kylläpä yllätyin positiivisesti! Tosiaan, tilaa menee miltei puolet vähemmän, ja lyhyn kokeilun jälkeen tarkistin, niin vieläkin on muksujen vaattet järjestyksessä, vaikka joukosta onkin käyty nappaamassa vaatetta päälle. Täydyn vissiin ylettää tavan kaikkiin vaatelokeroihin, kun tuntuu säästävän kovasti tuota tilaa, ja joukkoon oli myös kiva viikata pestyjä pyykkejäkin. Ja jää vielä tilaakin!
Meillä on aina tähän asti ollut vaatteet normaalilla tavalla, eli viikattuna pällekkäin, ja se on kyllä ollut tosi epätoimivaa. Aina, kun alempaa on haluttu ottaa juuri se mielipaita, niin kaikki sen päällä olleet paidat on sitten löytyneet mytystä laatikoista, tai joskus jopa lattialle lennelleinä.
Voi kunpa tämä pystyviikkaus kelpo niksinä olisi nyt ratkaisu vuosien jatkuvalle vaatteiden viikkaamiselle uudelleen ja uudelleen. Kyllä sitä on välillä niin kapeakatseinen, eikä huomaa tehdä itse sitä kätevää ratkaisua arjen pieniin pulmiin.
Mutta onneksi on netti pullollan mahtavia käytännön ideoita!








keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Pikkuneidin valtakunta.

Meidän pikkuinen, futiksesta, sotaleikeistä ja legoista tykkäävä, sekä poikien vaatteita käyttävä, persoonallinen tyttömme tykkää väreistä. Ja kaikenlaisista aarteista. Ja hänen oma huoneensakin näyttää juuri siltä. Hänen näköiseltään.
Seiniltä ja lokeroista löytyy tärkeitä, omia juttuja kasapäin. Myös itse tehdyt kuvat ja askartelut ovat hänelle rakkaita. Niitä ihastellaan porukalla, ja ne saavat olla esillä. Tämä tyttö kulkee ulkonakin aina silmät auki aarteita etsien, sekä uusia rakennelmiaan suunnitellen. Hän rakastaa askarrella, sekä timpuroida, ja tuntuu, että hänessä on aamusta iltaan asti virtaa vaikka muille jakaa. Tässä kuvina tämän ihanan tehotyypin oma valtakunta.

















maanantai 13. maaliskuuta 2017

Pikku väripilkkuja kylppäriin.

Katselin koulupoikamme kanssa taannoin kylpyhuonegalleriaa Ikean sivuilla, ja molemmat meistä tuntui kiinnittävän huomiota iloisiin väriläiskiin. Kirkasta sinistä, vihreää, keltaista, pinkkiä. Viileän vaaleat kylpyhuoneet kirkkailla ja värillisillä yksityiskohdilla tuntuivat raikkailta, sekä keväisiltä.
Itsellämme on vaaleanpuna-valkoinen kylpyhuone, joten hetken tuumailimme, että liekö liian hassua hommata sinne pari väriläiskää kevään kunniaksi. Ja niinhän se on, että meille ei ole mikään liian hassua, joten Ikeaan mars!

Kauppakassiin tarttui koukkuja, mattoja, lisää koukkuja, pyhkeitä ja kaiken kruunuksi vielä jakkarakin. Kun kaikki iloiset tarvikkeet oli ripoteltu, niin ihan iloinen tuli meidän hattaran värisestä kylpyhuoneestammekin. Väripläiskät tuovat kivaa vastapainoa hempeydelle. Samalla lähti romanttinen hyllykkö ikkunan alta pois, ja kätevät koukut seinään ruuvaten saatiin ulkohommissa kastuville vaatteille hyvä kuivauspaikka seinältä, lattialämmön hohkatessa alhaalta.

Vielä olisi käsienpesualtaan kesämekon vaihto raikkaampaan. Ompelukone on esillä jo...







sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Rapsakkaa huomenta.

Keli on rapea, samoin salaatti leivän päällä.
Hidas sunnuntaiaamu muksujen kanssa makoillen, tosin miehen ollessa jo aamuvarhaisesta asti maailmalla hommissa. Vaan juuri tuo kotiutui, ja kohta singahdetaan eläinten luo huomenia toivottelemaan.

Eilen oli päivällispöydässä tarjolla maan mainiota, tummaa luomubasmatiriisiä, sekä kanakastiketta. Kastikkeessa oli kanan lisäksi kesäkurpitsaa, porkkanaa pikkutikkuina, herkkusieniä, kookosmaitoa, inkivääriä ja muita mausteita. Kaikki tuoreina, tosin kookosmaito peltipurkista. Resepti omasta päästä, ja vei kyllä kielen mennessään! Tupa tuoksui herkulliselle vielä illallakin.
Tänään leikkuulaudalle eksyi heti aamusta läjä kasviksia: perunaa, bataattia, porkkanaa, lanttua, kesäkurpitsaa, tomaattia, sekä sipulia. Seurakseen ne saivat uunipataan mausteiden lisäksi possun ja naudan lihaa, sekä tietenkin vettä.


Aamu käyntiin.


Kanaa ja kasviksia, sekä basmatiriisiä porisemassa...



Tänään vuorossa lihapataa.

Ja sitten mies tuumasi työpöydän ohi mennessään, että onkos tyttö jo maalaillut vesiväreillä tänään?
Juu, ei ole. Se on mun vitamiinipaukku vaan mukissa! 












lauantai 11. maaliskuuta 2017

Liikkuuko ne...

Pikkuinen terraario ilmestyi sohvan jalkopäähän, pienelle seinähyllylle. Ikkunan viereen, valon ääreen. Ja siellä asuu kummajaisia, joita on lasten, sekä aikuisenkin mukava seurata.
Vaan liikkuko ne ollenkaan! Missä ne ovat?

Oikein, kun tarkkaan tihrustaa, niin kyllä vain! On niitä siellä useampikin, ja ne heiluvatkin välillä. Sumupullon kosteuden saavuttaessa asukkaan, alkaa huvittava sadetanssi, jossa vartaloa heijataan veikeästi eessuntaas. Koko oksisto alkaa elämään!
Nämä ovat siis sauvasirkkoja, ahkeria salaatin nakertelijoita.


Nallet ötökkävahdissa.




Ja kyllä, tässäkin kuvassa näkyy viisi ötökkää, tosin joistain vain osia.


Tuossa oikealla alhaalla on yksi pää ylöspäin ja jalat levällään. Mielenkiintoisia öttiäisiä ovat. Mukavan helppohoitoiset asukkaat sisätiloihin, kun taas ulkona pihapiirissämme viipottaa pitkälti yli sadan asukkaan karva- ja sulkaporukka.






perjantai 10. maaliskuuta 2017

Arkiruokaa auringossa.

Meillä tehdään melkein kaikki ruoka raaka-aineista alkaen.
Kotoa saadaan liha, munat ja maitoa. Ja kesällä tietysti muutakin puutarhan satoa. Kaupasta ostoskoriin valikoituu pääasiassa lisäaineettomia ja luomutuotteita.
Meidän koko porukka tykkää yksinkertaisesta, ja konstailettomasta kotiruoasta. Vielä jokusia vuosia sitten oli tapa, että perunaa, riisiä tai pastaa löytyy aterialla. Nykyisin niiden tilalle ovat löytäneet monenmoiset kasvikset. Tämän aamupäivän ruoka-annos on oiva esimerkki siitä, miten yksinkertainen on parasta! Possunpihvejä uunista, voissa paistettua ja siirapilla maustettua kaalia, herneitä, maissia, keitettyjä porkkanoita, sekä kermaviiliä. Vot! Hivelee makuhermoja ja häviää lautaselta nopeasti.

Kukkasenkin sain. Suloisen narsissin mieheltäni.
Aurinkoinen päivä kääntyy hiljalleen alkuiltaa kohti, mitähän sitä päivälliseksi keksisi. Mentäisiinköhän ihan nakeilla vaan. On muuten meidän nurkilla harvassa kaupassa lisäaineettomia nakkeja, makkaroita, sekä leikkeleitä hyllyissä. Mutta onneksi Porvoosta löytyy. Ja silloin, kun niitä ei jääkaapissa ole, niin niitä ei tarvita. Silloin aina odotellaan seuraavaa reissua isolle kirkolle. Pysyy tuo makkaran ja leikkeleidenkin kulutus näin vähempänä. Itse kun vannon kotitekoisen ja lisäaineettoman nimeen niin pitkälle, kun vaan vaivattomasti onnistuu.


Viisi vuotias tyttömme nuiji possunpihvit, ja äiti maustoi sekä pihvit, että paistaessa kaalin.




Maittavaa ja miltei yhtä aurinkoista, mitä keli ulkona.


Kalenteri käy etuaikaa ja taka-aikaa. Miten lie noin seonnutkin! Ei liene mikään osioista kohdillaan, säätäjä ollut selvästi umpiunessa tänä aamuna...