Mustavalkoista palloa.

Vihdoin se tuli!
Vahakangas pyöreään pöytäämme, entisen punavalkoisen kukkavahakankaan tilalle. Edellinen kangas kun päätyi reunoistaan jo käpertyneenä lihanleikkuuhommiin, leikkuulautojen alustaksi.

Tämä uuden vahakankaan löysin Ompelun ihanuudesta.  *klik*
Selasin netissä monta paikkaa, sillä halusin juuri tietyn kokoisia, valkoisia palloja mustalla pohjalla. Ainoa asia, minkä olisin toivonut olevan toisin, oli kankaan pinta. Tämä uusi kangas on entiseen verrattuna hiukan kiiltävämpää, mutta eiköhän kuvion selkeys korvaa tämän seikan moninkertaisesti!
Vahakankaan pallot ovat kooltaan 2,2 cm. Juuri sitä kokoa, jota olin etsinytkin.

Hetken mietin, että jätänkö tällä kertaa kankaan roikkumaan reunojen yli liinamaisesti, mutta edelleen tuo retromaisuus pöytälevyn kokoisen kankaan ansiosta vei voiton. Tykkään niin kovasti tästä lapsuudenkodistani olevasta retropöydästä kulumineen, että en ilkeä peittää sen rosoisuuttaa juuri laisinkaan. Mukava kattaa omillekin muksuille välipalat ja ruuat saman pöydän ääreen, missä itsekin on pienenä perheaterioita nauttinut. Ja vieläpä samoilta tuoleilta ja osittain samoilta lautasiltakin!
Tätä se keski-ikä vissiin teettää.

Pitsiliinan heitin kokeeksi tänään vahakankaan päälle. Innostuin ajatuksesta, että mitäpä jos pyytäisi jotakuta virkkaamaan siihen hassusti pääkallon muotoisen liinan! Voisi olla veikeä.

Illan hämyssä eilen liinaa testailin ja leikkelin.

Ompelun ihanuus toimitti liinan virheettömänä, ja suorana. Suositteluni.

Keittiövälineitä.

Itse tykkään, hommassa kuin hommassa, että välineet ovat toimivia.
Silloin sujuu hommatkin joutuisasti. Oli sitten kyse timpuroinnista, eläinten hoidosta, käsitöistä, tai vaikka keittiössä hääräilystä. Paremmin menee, kun välineet ovat juuri sellaisia, joilla itsellä on mukava tehdä ja sopivat juuri siihen omaan käteen.

Huomasin tämän taas, kun paloittelimme lihoja kesäsonneista; isäntä tykkäsi paloitella uusilla lihaveitsillään, mutta omaan käteen ne tutut ja turvalliset keittiöveitset olivat parhaat. Uusista tuli jopa rakko käteeni! Niin naisellista.
Keittiössä häärätessä omaan käteeni ovat parhaita puiset ja tukevat kauhat, kapustat ja lastat. Ne hakeutuvat käteeni joka kerta, kun ruokaa laitan. Sitten, kun täytyy tehdä jotain erityistä välinettä vaativaa touhua, niin kelpaa mikä vaan toimiva ratkaisu. Mutta perushommissa wanhassa vara parempi!

Pannulappuja on tullut tähän ikään pyöriteltyä jos jonkin sortin kinnasta ja lappua, mutta vihdoin löytyi The Pannulaput!
Yksinkertaiset ja kauniit, eikä pala kädet. Ne on neulottu jostakin paksusta langasta, ja näin ollen ovat joustavat, mutta silti hyvin tukevat. Löysin ne vanhan Porvoon käsityöläisten putiikista, ja olen ollut tyytyväisempi kuin koskaan. Ehkä hommaan vielä toisenkin parin varastoon. Kun kerta vihdoin pysyy laput käsissä, ja ovat vielä kauniit katsellakin.

Kapustat asuvat vanhassa maitokannussa hellan vieressä. Ihan siinä käden ulottuvilla...

Ja sitten ne keittiön pienimmät tarvikkeet, tuiki tarpeelliset kattilavahdit! Itselläni ne ovat kaksi vanerikettua, jotka olen hommannut kesäputiikista Strömforsin ruukilta, putiikista nimeltään Axel & Ida. Kattilavahti on kyllä mainio keksintö. Ei kiehu enää perunavesikään yli, kun ei kansi kolahda kiinni. Niin mainiot ovat nämä kattilaketut.

Kyllä se keittiö on vaan kodin sydän <3

Sanomalehtitapetti.

Tuossa aiemmin vilautin kuvia, missä oli tilan vanhan pirtin sanomalehtiseinä tuvassa. Ja koska nuo vanhat sanomalehdet ovat sydäntäni lähellä monestakin syystä, niin samalla tekniikalla tein seinäpinnan myös vanhan pirtin vintissä olevaan kissahoitolan seinään. Sekä minikotimme tupakeittiön seinälle myös.
Ja ihme kyllä, ei kyllästytä yhtään! Tuntuu, että joka päivä huomaa seinällä jotain uutta luettavaa tai tutkittavaa. Samoin vanhoissa lehdissä tehostevärinä käytetty punainen sopii mielestäni lehtien tunnelmaan mainiosti. Ja samalla väri nappaa sisustuksessa muutenkin piristystä tuovan punaisen värin mukaansa. Ihan kuin  kuuluisivat yhteen, eri vuosikymmenet. Jopa eri vuosisadat ja -tuhannet!

Mutta itse sanomalehtitapetista. Sen tekeminen on mielestäni niin leppoisaa ja hauskaa puuhaa, että tapetoisin mielelläni vaikka lisääkin. Hymy huulilla on kiva lukea vanhoja mainoksia ja ilmoituksia. Vanhan lehden tuoksu sivujen vettyessä tapettiliisteristä, on sekin omiaan luomaan kiireetöntä tunnelmaa seinän edetessä. Kiitollinen ja uniikki tapetti. Ja aina voi päälle lätkäistä uutta, jos mieli tekee. Sekä ujuttaa muistoja mukaan; itselläni nuorimmaisen lapsen syntymäilmoitus veljien ja itse käärön kuvalla varustettuna. Siellä se on tallessa, sulassa sovussa vanhojen juttujen joukossa.

Vanhoja lehtiä tulee ostettua usein, kun kohdalle osuu. Käytän niitä myös kaikenlaiseen askarteluun, joten niitä ei ole ikinä liikaa. Ja toki osa jää ihan vain olemaan. Muistona menneestä ajasta, jolloin itse ei ollut vielä edes olemassa.

Minikodin tuvan päätyseinä juuri asetuttuamme taloksi.

Nyttemmin seinä on päässyt kerrossängyn takaa pois, mutta saanut kannettavakseen kaikkea muuta vanhaa, sekä uutta ja tarpeellista.

Ja sitten sitä kissahoitolan seinää muutaman kuvan verran. Tämä on erityisen rakas.

Valkoista.

Kun koko kodissa vallitsee välillä kaaos, sekametelisoppa, niin silloin on ihanan virkistävää vetäytyä edes hetkeksi nauttimaan aikuisten omaan, valkoiseen huoneeseen. Huoneeseen, joka muotoutui juuri tämän takia joku aika sitten. Levähdyspaikka meille aikuisille, lapsiperheen hulinan ja ikuisen sekasorron keskellä.
Ja se toimii! Ei leluja, ei kaaosta, värimaailma niukka, joten hengittäminenkin tuntuu helpommalle. Vaaleus ja avaruus, muuta ei tarvita, ja jo taas jaksaa sekamelskan keskellä komiasti hetken huilaamisen jälkeen! Emännän lisäksi huonetta osaa arvostaa myös isäntä. Harmoninen olo (tai ainakin ajatus siitä) lienee tarttunut tehokkaasti myös häneen. Tieto siitä, että nyt on oma soppi kotonakin jonne vetäytyä tarvitessa.

Valkea pikkukeidas. (12.11.2014)

Arkena on ihana varastaa yhteisiä pikku hetkiä.
Aikuisten kesken.

Pieniä ompeluksia.

Taas, kun jouluruuhka on ohi, ja ehtii putiikillakin ollessaan hiukan suristella ompelukoneella, niin on tullut käytyä lippuviirien valmistukseen käsiksi.
Lippujen leikkaus, ompelu, kääntö ja silitys ovat juuri sellaista näperystä, jota pystyy tekemään myös keskeytyksien lomassa. Värikkäitä kankaita on kiva käännellä ja väännellä, sekä sommitella iloisiksi riveiksi. Lippuviirit ovat yleisesti ottaen sisutamisessa vissiin jo menneen talven lumia, mutta värikkäitä lastenhuoneen viirinauhoja menee silti tasaisesti kaupaksi. Joten taidanpa niitä tilkuista valmistaa myös jatkossakin.
Pilkut, raidat, hassut eläimet, ruudut, tähdet, innostavien kuvioiden lista on loputon! Lastenhuoneessa voi hassutella aina, vaikka muuten olisikin menossa itsellä väritön kausi. Toki mustavalkoisetkin viirinauhat lastehuoneeseen ovat kysyttyjä. Niistä löytyy melkein aina väripilkkuna yksi keltainen, punainen tai jokin muu pirteä lippu. Joskin täysin mustavalkoinen on upea ilmestys sekin.

Valmistan lippuviirinauhoja myös toiveiden  mukaan. Niitä on mennyt mm. juhliin. Tai juuri tietyillä lempiväreillä, sekä kuvioilla koottuna. Olenpa valmistanu itselleni jopa vanhasta sanomalehdestä ja valkoisesta puuvillakankaasta sisustusviirin, joka parhaillaankin koristaa tupaamme.

Kappas, kärpässienen "väärinpäinpuoli" on eksynyt kuvattaessa esiin, toinen puoli siis oikein päin. :)

Sanomalehtiseinä.

Laitoimme aikanaan tuonne vanhaan tupaan wanhoista, vintiltä löytyneistä lehdistä seinän. Apuna oli vain suti ja tapettiliisteriä, sekä veikeää sommittelumieltä. Lopputulos miellyttää edelleen silmääni kovasti. Välillä on ikävä vanhan talon tunnelmaa ihan kotonakin, mutta onneksi tässä tuvassa vietetään päivittäin runsaasti aikaa. Tuollainen sanomalehtiseinä on helppo toteuttaa, ja siihen saa kivoja yksityiskohtia liimailemalla hauskoja mainoksia ja juttuja ihan päällimäiseksi. Netissä on nyttemmin ollut monia tunnelmallisia kuvia samantyylisistä seinistä eteisissä, vessoissa, makuuhuoneissa, ja jopa lastenhuonessa AkuAnkoilla toteutettuna! Halpaa ja hienoa tapettiseinää.

Tässä kuvia meidän sanomalehtitapetista.

Siinä riittää edelleen luettavaa ja tutkittavaa, vaikka nykyisin tslo palveleekin koirahoitolana.

Turkoosia, pinkkiä ja palloja.

Niistä on päivänsankarin juhlat tehty. Makeista ja suolaisista. Ilosta ja rakkaista ihmisistä.
Niin se vain aika menee, ja perheemme pieninkin on jo kolme vuotta! Sen kunniaksi somistimme juhlapöydän iloisilla ja herttaisilla väreillä, sekä herkkuja notkuvilla kipoilla. Aurinko helli päivänä, jona juhlat pidettiin, vaikkakin virallinen päivä oli hämyisä ja nuhjuinen. Juhlapöydässä leikkivät valot ja värit kilpaa!
(vanhassa kodissamme 23.3.2014)

  

Paljon onnea rakas muru!